Tiistaina otettiin tottista kiparissa. Otin seuraamisen yhteydessä täyskäännöksiä, alkaa jo takapuoli liikkumaan nopeammin. Sitten eteenmenon kanssa olikin oma show. Koitin purutyynyä ekaa kertaa. Apuohjaaja vei tyynyn ja jäi sinne seisomaan. Ninja kyllä lähti mutta jotenkin epäröiden. Ei ottanut tyynyä vaan kävi apuohjaajaa tökkimässä. Koripallo kehiin ja uus yritys. Sekin hiukka outo, mutta sit revitettiin ensin pallolla ja lähtikin jo ihan eri mielellä. Lopetin siihen.

Torstaina maneesi treenit. Seuraamista, seisomisia ja läheltä luoksetuloa. Lopuksi taas eteenmeno. Joka jouduttiin uusimaan. Muisti on kyl menny joten voin olla väärässäkin. Ihan oon tyytyväinen kun edellsiestä maneesikerrasta on vierähtänyt jo vuosi.

Perjantaina jäljellä. Tein pitkähkön, viiden kulman jäljen kahdella esineellä ja loppu purkilla. Muuten joka askeleella ruokaa, paitsi alussa jätin pari tyhjää ihan kokeeksi. Ei mielestäni kerennyt kiihdyttämään vauhtia. Todella rauhallisesti jäljesti kaikki askeleet, pari makkaran palaa jäi syömättä, mutta askeleet kuitenkin tuli tarkastettua. Eka esien meni ihan hyvin. Toisen olis halunnu vaan mennä yli, kiristin liinasta ja kävi maahan, mutta turhan kauas esineestä. Pyysin lähemmäs ja oli sen näkönen et hei mä löysin esineen. Loppu sujui ihan mallikkaasti, kulmat oli tosi tarkkaa työtä, on menny neidille jakeluun että liika hötkyily ei oo hyväksi. Loppu purkillekin jäljesti, vaikka näki sen jo kaukaa. Toivottavasti tulee vielä samanlaisia onnistuneita suorituksia. Jää hyvä fiilis kauden loputtua. Kun koskaan ei tiedä jääkö lumi maahan.

Tänään sitten pistettiin pakka ihan sekasin ja vein Ninjan ja hoito-koira Crässin hakumetsään. Molemmille makkararinki ja pari perään juoksua. Ninja meni ekan ihan hyvin. Toisen ukon peräänkin lähti, mutta ukko katosi ja Ninja kaarteli ihan jossain muualla, joten huusin takasin. Uus lähetys meni iahn mönkään, ei sitten millään ensin lähtenyt ja lopulta ei pysynyt maalimiehellä. Lopulta menin itekin sinne ja sit suostu syömään nakit. Piti sit ottaa viel yks että jää onnistunut olotila.

Crässi lähti ukkojen perään laiskan omaisesti, mutta kuitenkin meni ja pysyi siellä. Kaveri tykkää ihmisistä ihan kybällä.