Mentiin Porvooseen tokoilemaan. Essi on siis ollu ihan mahdoton murisija ja negatiivinen kaikkia koiria kohtaan, mutta nyt oli ihan omituisen nätisti. Kenenhän koira mulla oikein oli mukana?

Juu eli käytin pissalla ja menin auton viereen dottelemaan kun tiesin että kaveri tulee kohta koiransa kanssa. Nakin voimalla otin luoksetuloa. Pari kertaa vilkasi toista koiraa, muttei sanonut mitään. Pistin välillä autoon odottelemaan meidän vuoroa.

Otin Essin "kentän" reunalle ihmettelemään kun alokasluokan kolme koiraa aloitti suoritustaan. Pistin paikallamakuuseen piiloon yhdeltä kehässä olleelta koiralta. Kehuskelin ja palkkasin välillä nakeilla. Kun paikallamakuu oli ohi päästin Essinkin touhottamaan omiaan. Välillä viskasin noutokapulan ja pyysin tuomaan. Välillä se jahtasi lentäviä lehtiä, ja välillä istuskeli ja ihmetteli, vaikka ympärillä oli koiria. No täytyy vaan olla tyytyväinen.

Oma suoritus, olin ajatellut että otan ihan niinkuin kisan, mutta seuraaminen oli jotain ihan kamalaa. kunhan hiihti mukana sen näkösenä ettei tiennyt mitä mun kanssa piti tehdä. No otin sitten nakit käyttöön ja koira muuttu silmissä. Maahan ei mennyt ilman apua, nousi sieltä kun palasin sivulle. Seisomaan jääminen oli nopea, muttei pysynyt paikallaan kun olin menossa koiran taakse, no silloin kun edellisen kerran kisattiin, kyseistä osiota ei ollut, joten ei tietenkään voinut osata. Kaukokäskyissä istumaan noustessa hilasi takapuoltaan eteenpäin, maahan meni ihan ok. Noudossa ei ollut muuta ongelmaa kun ettei lähtenyt ekalla käskyllä. Sama hypyssä. Luoksetulo ja paikalla makuu oli hiukkasen möhemmin. Luoksetulossa ei pysähtynyt. Otin sitten uuden treenin missä heitin patukan samalla kun käskin. Paikalla makuu oli lähes täydellinen. Makasi rauhallisena niin kauan kunnes molemmilla puolilla olevat koirat alotti vinkukonsertin. Kuitenkaan ei lähtenyt. Ja nousi istumaan kun käännyin sivulle. Mut Essillä oli hauskaa ja intoa alkaa löytymään. täytyy vaan hioa noita "pikku"puutteita. Eiköhän tää tästä.