Lauantaina Ninja juoksi kestävyyskokeen hyväksytysti, enemmän otti ohjaajan voimille kun koiran. Viisi koiraa mukana ja Ninja osasi käyttäytyä, jee!! Ennakkoon ajattelin ettei siitä mitään tule kun on muitakin koiria mut yllättävän positiivisesti käyttäytyi. Alkuun lähdettiin peränpitäjinä, aika alkuvaiheessa asetelmat muuttui ja juostiin toisina. Pysähdyksen jälkeen jatkettiin toisina, mutta edellä mennyt jäi jalkoihin ja kiidettiin ohi. Loppumatka juostiin paritusten. Kiitokset fillarointiseurasta, vaikkei mitään hajua ketä olitte, Turusta päin kuitenniii... :D Maalissa sitten muutaman askeleen seuraaminen, hiukka oli kontakti hukassa mutta mukana kuitenkin tuli.

Lauantaina suoritti myös velipuoli Iku (Grausand´s Igor) ScHh2 Onnittelut!!

Sunnuntaina oli sitten Sandin vuoro tokoilla. Paikalla makuussa oli alkuun sen näköinen että odotti luoksetulo käskyä. Kuitenkin pysyi paikallaan. Loppupuolella vaihtoi lonkka-asentoon ja näytti rentoutuneen. Vieressä koira nousi ylös mutta onneksi niin lopussa ettei ehtinyt mitenkään häiritsemään. Seuraamiset ok. Maahan ei käynyt, jäi istumaan. Luoksetulo vauhdikas, istui hiukka kauas. Seisominen jäi kokonaan, ja hyppykin oli vaikeaa, tosin yli meni sen jälkeen kun oli jo liike nollilla. Loppupisteet 119 ja kolmos tulos. Onnittelut Tarja ja Sandi, molemmille eka kisa, joten hienosti suoriuduitte!!! Kuvia lisään kuvablogiin kunhan ne saan :)