Tänään oli alun perin suunniteluut meneväni Samun kanssa Mäntsälän mätsäriin sosiaalistamis reissulle. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin kun pakkasta oli -17 ja täytyy välillä antaa autollekin vapaa päivä :D

Kuitenkin sit lähettiin koirien kanssa umpihankeen tarpomaan. Tarhoista vapautuessaan alkoi normaali joka kertainen toistensa päälle hyökkiminen ja rähinä. Ninja tulee jalkoihin turvaan ja Samu härkkii. Oon nyt koittanu viime aikoina hiukka puuttua menoon ja luen samulle lakia hetken aikaa. Sessio onkin ollut aavistuksen lyhyempi. Pellolle osaavat jo mennä omatoimisesti ku lähden kävelemään "väärään" suuntaan tarhoilta. Oli polku valmiina kun ite laskeuduin rinteen alas.

Tällä kertaa koirat teki polun ja mä kahlasin perässä, jokseenkin mutkainen polku ettenkö sanois. Päätin jatkaa hiukka metsähallituksen puolellekin, siellä Samu ottaa aina ritolat, mutten vaivaudu panikoimaan kun Ninja onneks ilmasee olemuksellaan suunnan missä menee. On se vaan toisaalta ärsyttävää; toinen häviää maisemista ja toista ei saa etenemään ellei ite liiku.

Kyllä sai naureskella noiden touhuja taas. Kaikki pellolla olevat lumen alta törröttävät heinät ja kasvit piti käydä tarkistamassa. Takatullessa Samu oli vakuuttunut että yksi kukkarykelmä on joku muu. Lähti sen näkösenä kohti et siel on vähintään jänis. Koko loppu matkan se vaivas, kun ei kuitenkaa käyny ihan perillä asti tarkistamassa sitä. Erehdyin hetkeks pysähtymään ja koirilal alkoi leikkimielinen painimatsi mun jaloissa. Sitä oli ihan mukava katsella siihen asti kunnes Ninja taas päätti tulla mun jalkojen väliin. Mustelmien määrä on taas huima ton reissun jälkeen. Takas tontille kiipeeminen tuotti mulle tuskaa. En sitte millään meinannu päästä ylös, periaatteessa olin jo ylhäällä, mut aina petti jalka alaspäin. Koirat vaan tuijotti ylhääl et mitä mä tuskailen. Lopuks li vaan rämmittävä sivusuunnassa sen verran et pääsin ottamaan trukkilavapinosta kiinni ja sain vedettyä itseni ylös. Huh, mikä urakka. Täytyy vakavasti harkita et josko kiertää tult loivemman kautta, ainut riski hommassa on se et naapurin koira sattuu olemaan matkan varrella...

No tulipa reissulla hiki ja kaloreita paloi kummasti, piti sitten tietenkin vaakaankin mennä tarkistamaan plus kilot joululta. Ihemtykseni sain todeta että reilu vuosi sitten tiputtamat 7 kiloa ei olekaan tullut takasin, joten suklaan syöntiin lähtee taas hän