Keskiviikko-iltana tottista kiparissa. Seuraamista, seisomisia, täyskäännöksiä, maahanmenosta luoksetuloa ja eteenmeno.

Aikaslailla tyytyväinen koiran suoriutumiseen, eteenmenossa otin ekaa kertaa ruokakipon kanssa (jos ei ihan vauva aikaa oteta mukaan :D) Ninjan jo intoilikin perään kun kuppi otti ja läks :)

Torstaina sitten maneesitreenit. Samaan aikaan oli toinen koira, eikä häirinnyt keskittymistä ollenkaan. Todella hieno fiilis jäi koko treenistä. Täyskäännöksissä alkaa olemaan jo takapuolessa liikettä. Seisominenkin ihan ok, koitin että jätän käsi avun pois, mutta Ninja meni istumaan, joten annetaan vielä olla ja varmistua. Eteenmenokin meni todella innostuneesti. Otin jopa täyskäännöksen ja askeleen seuraamisen ennen eteenlähetystä.

Jäljen tein kahdella kulmalla, yksi esine keskimmäisellä suoralla, ja lopussa ruoka"paketti", siis niitä friskies minimenu koiranruokia...Muutama tyhjä askelkin oli välissä. Kun olin tallannut jäljen ja kävelin autolle, näin kun yksi koululainen lähti ylittämään peltoa, ja just suoraan jäljen päältä. Tulipahan sitten harhajälki ihan pyytämättä. Taas Ninja hidasti enne paalulle menoa, odotti että laitan liinan jalkojen väliin. Sitten lähti rauhallisesti etenemään. Jäljelle osuneet janiksen papanat ei onneksi häirinnyt yhtään. Ekassa kulmassa oli karkkipussi maassa, ei kuitenkaan jäljen päällä. Ninja haistoi sitä ja meinasi että pitäisköhän ilmaista esineenä, mutta jatkoi kuitenkin matkaa. Esineen ilmiasi ihan ok. Sitten näkyikin jo mistä koulupoika oli kävellyt. Osui kahdelle suoralle. Ekan kerran hieman ehkä tarkasti sitä, mutta toidella kerralla ei reagoinut mitenkään. Loppu ruualle meni turhan nopeasti, jätti parilta viimieseltä askeleelta makkarat syömättä. Oma moka...