Ninjan kanssa lähdettiin ahkio perässä pellolle. Minna istahti kyytiin. Muuten ois ollu onnistunut reissu, mutta Ninja päätti kävellä ihan kiinni mun jalassa. Jouduin välillä vaihtaa puolta kun aisat hakkasi ihan kivasti reiteen, muistona molemmissa lievät mustelmat. Pihassa heitetiin vielä tasasella pari kierrosta tonttia ympäri. Paremmin kulki.

Sandin kanssa otin sitten hiukkasen pihatottista palloilla. Ihan vaan vapaamuotoisesti kun en jaksanut laittaa edes koiralle kaulapantaa. yritti seurata liian edessä, mutten palkannut ennekuin tuli oikeaan paikkaan. Kerrankin onnistuin siinä :) Vasemmalle täyskäännöksiä. Sandi siis väistää mua, ei kierrä vaikka yritin alkuun niin opettaa. Nyt sitä en enää viitsi lähteä muuttamaan, koska sujuu jo niin hyvin ajoittain. Palkkauksen kanssa on siinä vielä hitautta havaittavissa. Kerran otin paikalla makuuta, kun en muuten saanut palloa hyvällä irroitettua suusta :D Pystyin jo kiertämään koiran ilman että liikahti. Sit koitin seisomisia, alkaa jäämään käsky jo korvien väliin. Lopuksi koitin vielä hyppyä. Tosi innokkaasti meinaa lähteä jo ennen käskyä. Ekalla kerralla heitin pallon yli. Toisella hyppäsi ilman palloa ja sitten alkoi taas tarviimaan sen pallon lennon. Koiralla oli hauskaa ja mein kontakti alkaa aina vaan paranemaan, likat leikki pihassa lumikökkäreillä ja ei kertaakaan livistänyt niiden leikkiin mukaan. Koht täytyy koittaa et Sandi on vapaana ja lapset Stigan kanssa mäkeen. Siinä jos koira pystyy keskittymään niin tyytyväinen täytyy jo olla.