Lauantaina Samun IPO2. Sunnuntaina Ninjan FH1.

Saihan taas jännittää oikein olan takaa. Samun jäljestys alkoi ihan treenien mukaisesti. Ekan kulman jälkeen pakka levis ja ärsytti kun ei päässy puuttumaan. Loppua kohden vaan verenpaine itsellä nousi ja vielä kun sitä ruohoa piti vikalla esineellä alkaa syömään. No pisteet just riitti. 72
Tottis oli vieläkinkamalampaa kun edellisellä kerralla, hitsi miten ei osaa olla samanlainen kun niissä treeneissä vaikka kuinka tsemppasi itseään. ja se paikalla olevan koiran ohjaaja kun oli piilossa, bongasi Samu sen maalimieheksi, niinkuin syksylläkin. eipä muistettu treenata sitä sitten ollenkaan. pisteet 74.
Suojeluosuudessa pelkäsin sitä selkäkuljetusta. Kaikki kuitenkin meni suht niinkuin olin ajatellutkin. Toiseen sivukuljetukseen mentäessä ei istunut ilman käskyä. Otteetkin oli huonot, mutta pisteet 81. Siirto kolmosluokkaan. Ja nyt sitten keksimään konsteja miten saan meidän yhteistyön kokeessa sujumaan huomattavasti paremmin.

Ninja kävi helatorstaina jäljellä. edellinen jälki oli joskus viimevuoden puolella, nyt en edes muista teinkö kokeen jälkeen sille yhtään jälkeä. Ninjan liika treenaaminen ei sekään ole hyvä asia. Lisä jännitystä aiheutti se että miten reagoi siihen että uus mamma seisoo katsomassa. Paalulta lähti ihan hyvin, muutamien askelien jälkeen käänty ympäri. Annoin uuden käskyn, jonka jälkeen jäljestikin sitten itsenäisesti. Ennen ensimmäistä esinettä teki valeilmaisun. Kuitenkin ilmaisi sitten sen esineen ihan hvyin. kulmat yhtä lukuunottamatta meni pyörimiseksi, mutta ilman apuja löysi takaisin jäljelle. Pisteet 84. Nyt sitten omalta kohdalta treenit Ninjan kanssa on saatu päätökseen. Se on sitten Liisasta kiinni jatkaako koira uraansa vai ei :) Ihan ei uskalla kakkosta lähteä kokeilemaan treenaamatta :)