Illaksi vielä tottistelemaan. Otin noutokapulan käteen jo ennenkuin avasin kontin. Joten kapula suuhun ennekuin pääsi ulos. Sitten aloin potkimaan/heittelemään kapulaa kentällä. Ninja vaan seisoskeli ja tuijotti hölmistyneenä. Kaveri sitten keksi että "laitan" (Ninja siis ottaa itse sen kädestä suuhun) kapulan suuhun ja lähden itse poispäin. Käännyin ympäri ja Ninja istu kapula suussa. Kutsuin sitten luokse. Neiti lähti tulemaan ja kapulakin pysyi suussa, lähempänä sitten tipautti sen. Toistin muutaman kerran ja jopa häntä alkoi heilumaan ja Ninja kuulemma halusi ottaa jo innokkaammin kapulan suuhunsa.

Vein sitten välillä autoon huilaamaan. Harmi käväsi välillä kentällä.

Uudella sessiolla otin eteenmenoa, vietiin koripallo yhdessä kentän päähän. Otin seuraamista siksakkiin, ajatuksena että muistaako vielä eteenmeno pallonsa pidemmän seuraamisen jälkeen. No eipä muistanut, eteenkäskyn saatuaan loikkasi kyllä eteen, mutta sitten tuli joku katkos ja oli ihan hukassa. Pyysin sitte luo ja käytiin moikkaamassa palloa uudestaan, otin sitten vaan suoraan poispäin ja täyskäännöksen jälkeen käsky. Sitten jo meni suhteellisen suoraan, mutta vauhtia sais olla kyllä enemmän. Sit viel yks että kaveri vei pallon ja lähetin perään. Ja lopetin sitten siihen koko tottiksen tällä erää.

Iso kiitos ja kumarrus Ansulle oivalluksesta noutokapulan suhteen, toivotaan että tulostakin alkais jo pikkuhiljaa ilmenemään.

795218.jpg

todiste :D