Operaatio noutokapula otettu taas kuvioon mukaan. Aiheuttaa hiukka harmaita hiuksia, mutta kait noi ötökät saa joskus noutamaankin. On siis edellisen kirjoituskerrankin jälkeen otettu tottista, mutten oo jaksanut naputella niistä...Mut tänpäiväsiin

Ninjan kanssa käytiin ensin kiparkatin parkkiksella. Alotin noutokapulan kanssa temuamisen, yritin siis aiheuttaa saalisärsykkeitä, mutta toivotonta oli. nuorempi neitokaiseni ja treenikaveri kiinnostivat enemmän. Otti kyllä suuhunsa kun kädestä tarjosin. Siis epäonnistunut operaatio. Sen jälkeen sitten seurailtiin, koitettiin istumisia ja maahanmenoa/luoksetuloa ja sitten vielä paikalla makuuta. Istumisissa ensimmäisellä kerralla pysähty ihan nätisti oikeaan asentoon. Kehaisinkin ääneen kaverille ja seuraavat kerrat takapuoli kääntyikin taas taakseni. Olis taas pitäny jättää siihen yhteen kertaan. Luoksetulo ihan hienosti ilman mitään ongelmaa. Paikallaan makasikin välittämättä vierustoverista, kontakti pysyi lähes kokoajan.

Illalla sitten toinen kaveri tuli meille. Otin Sandin ensin. Koitin sillekin sitä noutokapulaa saaliilla saada kiinnostavaksi, mutta tuloksetta. sandi ikäänkuin väistää sitä.???? Seurailtiin sitten ja istumisiakin/maahanmenoa. Pari kertaa otin hypynkin.

Sitten Ninjan vuoro. Ensin seurailtiin ja aloin ottamaan senkin kanssa vasemmalle käännöksiä lähes paikallaan, ei ollutkaan niin helppoa kun liikkeessä. No onnistuttiin ilman että itsekään pökräsin :) Istumisia taas ja kaikki kolme kertaa istui oikeaan asentoon, ilman pepun heilautusta. Tosin kun sanoin "seuraa" piti heittää se takapuoli taakseni. No otin sitten muutaman kerran niin että annoin käskyn samaan aikaan kun jo lähdin liikkeelle, ei kerennyt siirtää pyllyään. Sitten meinasin että lopuksi leikitään noutokapulalla. Sainkin innostumaan ja jopa hiukan taisteltiin kapulasta. No eipä sitten enää toista kertaa onnistunutkaan.

Molemmilla koirilla oli häiriönä kaverin koira, mikä ei oikeastaan häirinnyt ollenkaan. Lopputuloksena päädyttiin siihen etten Ninjan kohdalla leikin kapulalla vain sen ekan onnistuneen kerran ja lopetetaan sen osalta. (Tässä välillä oli yks onnistunut kapula treeni kotipihassa, oltiin kyllä ihan kaksistaan ulkona.) Sandille taas kapula täytyy saada jollain lailla kiinnostavaksi. Täytyypä alkaa ruokakupin kanssa härnäämään.. tai jotain, mut katotaan mitä siitä tulee....

Lopuksi Ninja pääsi kaverin koiran kanssa juoksemaan pellolle, Sandi joutui jäämään tarhaan kiljumaan, neidillä kun aukesi taas tassut eilisellä pelto/metsä lenkillä. Ei sitä haittaa ne tällä kertaa ollenkaan. Kertaakaan ei oo ontunu. Ongelma tapaus kinttujensa suhteen, mut palaillaan taas....