Ninja "theADHD" on jokseenkin rasittavan energinen tapaus. Päätinpä sitten että tänä iltana neiti nukkuu, tai niinhän mä kuvittelin...

Ensin noin klo 16.50 lähettiin 12km fillarilenkille. Aikaa kului tasan tunti. Ainut tauko kun päästin metsäautotiellä irti, ja kytkin taas ihmisten ilmoille päästyämme. hyi mua. No neiti vaikutti hetken (noin 5min) rauhalliselta. Keksin sitten et koitetaanpa vielä henkistä väsytystä. Tein siis noin 500 askeleen jäljen viidellä kulmalla, kolmella esineellä ja yhdellä harhajäljellä, mikä tulikin heti alkuun. Ihan vaan suunnittelemattoman kaavion vuoksi :) Makupaloja jäljellä miten sattuu. Alku oli ihan niinkuin ennekin, rauhallisesti paalulta eteenpäin. Noin parinkymmenen askeleen jälkeen tuli sitten eteen se harhajälki, pari askelta haistoi sivuun mut palasi oikealle jäljelle. Ekan kulma meni turhan lunkisti. Seuraavalla suoralla oli eka esine, mitä ei ilmaissut. Olin ite liikkumatta, Ninja oli jo bongannut edessäpäin olevat makupalat, mutten antanut periks. Sit kävikin yllättävän nopeesti maahan. Nätisti osaa jo odottaa lupaa lähteä jatkamaan. Ja siis eteenpäin. Seuraavassa kulmassa olikin makupaloja enemmän ja kulmakin oli loivempi. Suht hienosti meni seuraavalle esineelle asti. Sit alkokin "ongelmat". Ei millään meinannut ilmasta esinettä, vaikka näin että nenä meni useamman kerran päältä. Pysyin siis taas paikallaan. Pari kertaa yritti tulla taaksepäin. Kehotin vaan jatkamaan, mut ei. Makuulle koitti käydä nenä mua kohti, ja lopulta jouduin kädellä näyttämään etenemistä. No päästiin esineelle loppujen lopuksi ja neiti menikin maahan ilman käskyä. No liikkeelle lähtö tuotti taas vaikeuksia, ei uskaltanut lähteä. Jouduin kädellä auttamaan. Seuraavaksi olikin kaksi suoraa ilman esinettä. Kulmat meni liitäen. Viiminen suora oli ns. Palautus suora. Paljon makupaloja ja max kolme askelta tyhjää peräkkäin. Loppuun olin laittanut vielä esineen, mikä ei sit ollukaan hyvä idea. Esineelle tultua neiti käveli yli, nosti päätä ja käänty katsomaan mua. Kiva lopettaa jälki maahan käskyyn. jäi pikkasen huono maku suuhun varmaan myös koiralle. No odotin että josko kuitenkin ois väsähtänyt kun ei menny niin putkeen.

Toisin kävi. kakara ravas ympäri kämppää siihen asti kun painelin ite maate. Ihan niinkuin joka ilta ennekin.