Eilen töitten jälkeen n klo 18.35 menin tallaamaan Ninjalle jäljen. Kaveri teki myös samaan aikaan omalle koiralleen. 18.50 Oltiin takaisin pellolta ja kaveri otti koiransa ensin, joten Ninjan jäljelle lähtö aika oli noin 19.30, eli reilusti oli vanhentunut/pimeäkin kerennyt tulla. No ei kun kokeilemaan. (Valona otsalamppu kaverin kädessä.) Olosuhteisiin nähden ihan Ok suoritus. Kolmella kulmalla ja kolmella kepillä, viiminen lopussa, suht lyhyehkö jälki. Alotus hienosti, eka kulma tuli jo parinkymmenen askeleen jälkeen. Alussa itse kohelsin liinan kanssa ja tuli nyppäsyjä, ei liikaa vaikuttanut Ninjaan. Kaikki kulmat "laahusti" kaartaen. Kahdella ekalla kepillä käskin maahan, koska ei ole aikoihin ollut esineitä jäljellä. Loppukepin ilmaisi itse pienellä liina avulla. Hyvää treeniä itselle kun joutui luottamaan koiraan.