Mentiin Lotta&Essi ja mä&Ninja ensin treenailemaan. Lotta ja Essi ottivat toko liikkeet, mä tuomarina, Ninja häiriönä makaamassa paikallaan. Ja esimerkkikoirana ;)

Yhteistyö alkaa jo hiukka paranemaan, tekemistä kyllä edelleen riittää. Ajoittain Essi ottaa kyllä hyvin kontaktia. Lotan vaan tarvii löytää oikea ajoitus kehuille ja palkalle. Seuraaminen sujui kohtalaisesti. Ihan ei ollu koira mukana ;) Täyskäännöstä täytyy harjoitella, tosin tarvii ensin lukea ne säännöt. (kunhan posti tuo ne) Pitikö tokossakin kääntyä vasemmalle??? Liikkestä maahanmeno ei luonnistunut ilman pysähdystä. Luoksetulo pysähdyksineen ja liikkestä seisomaan jääminen onnistui todella hienosti. Kaukokäskyissä istumisen kanssa tekemistä, Essi nousee ensin seisomaan ja asettelee takapuolensa uuteen kohtaan, joten lopputuloksena edistäminen. Ihan alkutekijöihin saavat palata. Nouto sujui kanssa todella hyvin. Essi innostui todella. Hyppy jätettiin ottamatta kun Essi ontuu etutassuaan (Sandin vika ;D) Lopuksi menivät leikkimään hieman sivummalle..mistä siirtyi sitten ihan piiloon meishin nähden.

Ninjan kanssa ensin seurailtiin ja sitten joutui paikalla makuuseen Lotan ja Essin treenien ajaksi, välillä kuitenkin otin Ninjan ja näytin Lotalle mitä tarkoitin selityksilläni. Nouto olisi ollut liikaa Ninjalle ja vapautin sen remminpäähän sen ajaksi, päästelikin intokiljahduksia odotellessaan.                                    Aloin leikkiä noutokapulalla kun Lotta ja Essi olivat hävinneet näköpiiristä. Ensin haikaili leikkimään Essin kanssa kun se pääs jo vapaaks... Mut sain innostumaan kapulasta ja reviteltiin tosi innokkaasti. Irti ei päästänyt. Jippii.. Otin sitten lopuksi kapulan luovutuksen ihan että sain pallon annettua palkaksi jostain, tarkotus kun oli vielä ottaa hyppy. Hyppiminne on onneksi Ninjan intohimo. Heitin pallon yli saman aikasesti kun annoin käskyn. Ja takaisin hyppykin onnistui hienosti pallo suussa. Sit päästin vapaaksi.

Essi ja Lotta tuli pallon kanssa (kävivät siis hakemassa sen rinteen alta). Ninja kuumeni heti pallolle ja kun Essi tykkää myös hirveesti, meinas siitä tulla riitaa. Lotta alkoikin sitten leikkiä Essin kanssa patukalla ja me saatiin pallo. Pidettiin hetki hauskaa ja mentiin sisälle.

Sitten otin Sandin ulos. Heti ovelta alettiin seuraaminen. Alku oli taas ihan iltalenkkeilyä, mutta sain suht nopeesti Sandin tajuamaan että kotona tehdään taas tottista eikä lähdetä lenkille. Koitin tokon alokasluokan liikkeitä, Seuraamisessa ainut ongelma on täykäännökset. on tullu opetettuu Sandille että se heittää pepun sivulle, eikä kierrä mua. Siinä joutuu hidastamaan vielä tosi paljon. Maahan meno on siinä vaiheessa että pystyn kiertelemään koiran edessä, mutt akun menen sivulle seisomaan saattaa nousta. Sitä siis treenailtiin. Neljännellä kerralla vasta pääsin sivulle ettei noussut ylös. Kun vaan tietäis mitä itse tekee että tulkitsee istu käskyksi.. Luoksetulo oli todella vauhdikas ja istui eteenkin ilman että pidin kädet edessä. Sivulle en siitä enää ottanut. Seisomaan jäämisessä ollaan ihan vaiheessa. Käsky kyllä on tuttu mutta peppu meinaa painua alas. Kun sain pysymään paikalla, menin turhan kauas kun alkoi hiippailemaan. Ihan alkutekijöissä sen suhteen. Hyppy ei onnistu vielä ilman palloa. Ja sama seisomaan jääminen toisella puolella tuottaa päänvaivaa. Ei kyllä tarjoa istumista siellä, mutta ei myöskään pysy paikallaan. En siis ole vielä päässyt ongelmitta kiertämään koiran sivulle...

Hyvä fiilis kuitenkin jäi kaikista treeneistä. Lotalle myös kun on niin iloinen edelleen ;D